Olen laulaja. Opiskellessani konservatoriossa aloin oireilla monin oirein oppilaitoksen sisäilmaongelmiin. Oireita olivat väsymys, uupumus, hapenpuute, jatkuvat infektiot, kuumeilu, liikunnan jälkeinen väsymys, aivosumu sekä muistivaikeudet. Jouduin lopulta lopettamaan opintoni sairastuttuani korkeaan kuumeeseen sekä keuhkokipuihin.

Hain apua vaivoihini usean vuoden ajan tuloksetta. Lopulta vuonna 2016 kuntoni romahti ja hakeuduin yksityiselle lääkärille, joka totesi minulla hyvin alhaiset varastorauta-arvot. Rauta-arvoni nousivat normaaliksi yli kahden vuoden rautatankkauksen jälkeen ja vasta sitten aloin saada pikkuhiljaa elämästä jälleen kiinni ja jaksoin aloittaa liikunnan sekä laulamisen.

Kuitenkin tunsin, että jotakin oleellista puuttui laulamisestani. Itkin monet tuskaiset itkut, kun en saanut laulu-instrumentistani, eli kehostani, irti sitä, mitä tiesin siellä olevan. En vaan tiennyt mitä tehdä. Liekki ei syttynyt äänessäni ja se tuntui hyvin turhauttavalta. Laulu on suuri rakkauteni, joten tilanne oli tuskallinen.

En halunnut luovuttaa. Aloin hankkimaan tietoa. Aloin hoitamaan ja kuuntelemaan kehoani ja sen tarpeita. Päätin uskaltaa luopua kaikesta ylisuorittamisesta.

Tervehtymisen tielle

Tie alkoi avautumaan, kun sain laulunopettajan, joka osasi opettaa minulle kehoni rauhoittumista. Ymmärsin, että ongelmani oli herkkyydestäni johtuva helposti ylivirittyvä kehoni sekä hyvin herkkä sympaattinen hermosto. Nämä vaikuttivat myös myös mieleni tasolla. Kehoani ja psyykettäni olivat lukinneet kärsimäni masennus, traumaperäinen stressihäiriö, kilpirauhasen vajaatoiminta, migreeni sekä voimakas narskuttelu.

Mutta miten saisin instrumenttini vapautumaan?

Vaistoni sanoi, että kehon ja mielen yhteys liittyy kieleen ja hengitykseen. Törmäsin kielihengitystekniikkaan, joka alkoi avata kehoani hyvin voimakkaasti. Tiesin, että tässä on yksi avain.

Aloin kuitenkin oivaltaa, että ennen kuin syvennän hengitystäni kielihengityksellä, hengitykseni täytyy ’rauhaantua’. Löysin netistä Hoitava Hengitys -menetelmän ja tutustuttuani aiheeseen tilasin e-kirjan.

Luettuani Hoitava Hengitys -kirjan ymmärrykseni syveni. Hoitava Hengitys olisi se puuttuva palanen mieleni ja kehoni välillä.

Aloin tekemään harjoituksia innolla. Jo muutaman viikon päästä kuorsaamiseni sekä narskutteluni väheni ja verenpaineeni laski.

Hoitava Hengitys auttaa

Seuraan untani sovelluksella, joka nauhoittaa yöllä hengitystäni sekä hampaiden narskutteluani. Pahimmillaan narskuttelu oli niin voimakasta, että tunsin leukani hajoavan. Olin epätoivoinen, koska kävin läpi pitkää oikomishoitoa ja en voinut käyttää edes purentakiskoa. Narskuttelu myös jumiutti niskan, kaulan ja leukojen lihakset vaikeuttaen laulamista niin, että pelkäsin, etten koskaan enää pysty laulamaan.

Nyt Hoitava Hengitys -harjoitusten aloittamisesta on noin puoli vuotta ja tulokset puhuvat puolestaan. En narskuttele enää öisin hampaitani ja olen päässyt eroon purentakiskoista!

Huono uneni on rauhoittunut, kuorsaaminen on loppunut miltei kokonaan ja uniapneaoireeni ovat loppuneet. Verenpaineeni on laskenut ja olen voinut vähentää verenpainelääkitystä (tähän on myös auttanut ylimääräisen sokerin syönnin lopettaminen sekä kasvisvoittoinen ruokavalio).

Energisyys on lisääntynyt. Jaksan nyt jo hölkätä pieniä matkoja käyttäen nenähengitystä.

Elämääni, kehooni ja mieleeni olen saanut kaipaamaani rauhaantumista. Hengityksen avulla pääsin käsiksi tunnelukkoihini, joiden avaamisen kautta ääneeni alkoi tulla lämpöä ja syvyyttä.

Olen ymmärtänyt, kuinka ihmeellisen hienosti rakennettu kokonaisuus ihminen on. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja hengitys ulottuu läpi fyysisen kehon aina psyykeen asti.

Hoitava Hengitys -menetelmä on ollut oleellinen osa paranemistani ja olen ottanut sen elämäntavakseni. Teen harjoituksia edelleen päivittäin. Ennen nukkumaan menoa hengittelen pilliin Hidastettua hengitystä, joka jo rauhoittaa. Kun vielä teen Ohennettua hengitystä muutaman minuutin ja sen jälkeen Vähennettyä hengitystä, niin nukahdan ja nukun todella hyvin.

Voin suositella Hoitava Hengitys -menetelmää koko sydämestäni kaikille. Sain apua niin moneen vaivaan, että olen tästä vakuuttunut. Samalla haluan rohkaista heitä, jotka kamppailevat stressin, jännittyneisyyden, univaikeuksien, kuorsaamisen, narskuttelun, verenpaineen tai vasomotorisen nenän kanssa, että aina on toivoa. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu, kun ’oppilas on valmis, opettaja saapuu’.

Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Lyydia Kontkanen, Joensuu

Jaa blogi!