fbpx

Apua astmaan, ihottumaan sekä tukkoisuuteen

  • hoitava-hengitys-kokemuksia

”Minulla on ollut lapsesta lähtien atooppista ihottumaa ja lisäksi sairastuin astmaan noin 10 vuoden ikäisenä. Sekä ihottuma että astma olivat jaksottain hyvin vaikeita ja elämänlaatuni heikkoa.

Talvisin sairastuin yleensä pari kertaa vaikeisiin poskiontelutulehduksiin ja vuosittain söin antibiootteja 1-2 kertaa ja kortisonikuureja 1-2. Astmalääkkeenä oli myös Ventoline ja Pulmicort.

Olin jo pitempään ajatellut, että eihän näistä lääkkeistä oikeastaan apua ollut, koska joka vuosi sairastuin uudestaan – eli oireet eivät poistuneet kokonaan, ne helpottuivat vaan hetkeksi lääkkeiden myötä.”

Ruokavaliosta apua

”Pari vuotta sitten sain tarpeekseni lääkkeistä ja lähdin etsimään lääkkeettömiä itsehoitomuotoja.

Muutin ruokavaliotani ja jätin pois valkoisen sokerin, gluteenin ja maitotuotteet. Muutoksen myötä  ihottuma hävisi kokonaan ja limaisuus väheni. Yllätyin miten helppoa se oikeastaan oli ja kuinka nopeasti sain tuloksia uudella ruokavaliolla!

Nyt oli jäljellä vielä astma ja hengittäminen. Googlasin lisää ja löysin Buteyko-menetelmän, Hoitavan Hengityksen sekä Marketan. Asuin silloin Kemiönsaarella eikä minulla ollut mahdollisuutta osallistua tarjolla oleville kursseille, joten varasin Skypen välityksellä pidettävän yksityiskurssin. Systeemi toimi aivan loistavasti! Marketta ohjasi hengitysharjoituksia videopuheluissa ja lähetti lisäksi kirjallista materiaalia sähköpostitse.”

Hengityskurssilta uusi elämä

”Järkytykseni oli suuri, kun opetuksen myötä tajusin kuinka väärin olinkaan hengittänyt – ja kuinka kauan! Olin ollut suuhengittäjä vähintään 10-15 vuotta, joten nenäni oli aina tukkoinen. Nenähengitykseen siirtyminen tuntui alussa todella vaikealta, mutta sain hyviä neuvoja miten tukkoinen nenä avataan ja pidetään auki. Siitä alkoi uusi elämäni!

Erityisen hyvin jäi mieleeni Marketan ohje nenähengityksestä: ”Kävele aina nenähengityksellä, ja mikäli tulee tarve avata suu, hidasta vauhtia. Kävele vain sitä vauhtia, minkä pystyt nenähengityksellä tekemään.” Se olit todella vaikeaa. Olen tottunut kävelemään reippaasti, varsinkin koiran kanssa, mutta nyt en pystynyt. Koira oli hämillään kun käveltiin niin hitaasti ja katsoi minua usein, että onko jotain vialla? Pikku hiljaa pystyin kävelemään nopeammin ja nykyisin pystyn kävelemään hyvin reippaasti pelkästään nenän kautta hengittäen. Nenäni on nykyisin aina auki!

Elämänlaatuni on parantunut huimasti! Elän ihottumatonta elämää ja 97% astmatonta elämää.

Asumme ja työskentelemme nykyään mieheni kanssa Portugalissa. Suomessa talvipakkasilla käydessäni käytän hieman astmalääkkeitä, mutta muuten en niitä enää tarvitse.

Mikäli haluan jossain vaiheessa hengitysharjoituksiin sparrausta, voin välimatkasta huolimatta varata Marketalta pari lisätuntia – kiitos Skype-yhteyden.

Suosittelen kovasti muillekin Hoitavan Hengitys -kursseja. Itse sain kurssin myötä uuden elämän!”

Kati Sandelin, Portugal

2019-11-06T07:50:06+02:00

About the Author:

Kirjoittaja on Marketta Manninen. Hän on Hoitava Hengitys HB® -menetelmän kehittäjä ja kouluttaja sekä Buteyko-ohjaaja.
Facebook
Facebook
Twitter
LinkedIn