Tällä sivustolla esitellään Marketta Mannisen (Hoitava Hengitys -menetelmän kehittäjä sekä Buteyko-ohjaaja) järjestämiä työpajoja, kursseja ja koulutuksia. Marketan kouluttamien Hoitava Hengitys -ohjaajien yhteystiedot löytyvät täältä.

Hoitava Hengitys -kurssien sisältö

Kurssit tähtäävät hengityskunnon parantamiseen ja ne koostuvat teoriaosuuksista sekä käytännön harjoittelusta. 

Kurssilla avataan hengityksen fysiologiaa uudella tavalla ja selvennetään hengityksen häiriöiden syitä ja seurauksia. Vaikka aiempia uskomuksia hyvästä hengityksestä käännetään päälaelleen, moni kurssilainen saa samalla järkeenkäyvät perustelut tuntemuksilleen, tai epämääräiselle oireilulleen. Hengityksen merkitys terveydentilaan avautuu täysin uudella tavalla. Tämä uusi näkemys saa monet kurssilaiset huokaamaan; ”Kunpa olisin tiennyt tämän jo aiemmin!”

Hengitysharjoitusten avulla hengitys otetaan lempeästi haltuun. Hengityslihakset vahvistuvat ja hengityskaasujen tasapaino paranee. Tällöin hengitys on rauhallista, taloudellista sekä terveellistä. Kielijumpan avulla vahvistetaan kieltä ja kiinteytetään nielua. Hengitysteille tulee lisää tilaa, jonka ansiosta hengitys kulkee yhtäjaksoisesti ja äänettömästi myös yöllä.

Mikäli haluat harjoittaa hengitystäsi itsenäisesti

Tilaa HH-tuotepaketti, tai Unihengitys -verkkokurssi

  • HH-tuotepaketti sisältää Hoitava Hengitys e-kirjan, hengityksen harjoittamisen apuvälinepakkauksen, eli breaTHIN-setin, sekä Videokansion, joka sisältää kaikkien harjoitteiden ohjevideot. Voit myös tilata tuotepaketin osia eri yhdistelmillä.
  • Unihengitys-verkkokurssilla saat sähköpostiisi selkeät opetusvideot, joiden avulla voit opiskella aihetta rauhassa omassa tahdissasi.

Kurssit ja työpajat:

Voit osallistua Marketan kursseille sekä työpajoihin niin verkon välityksellä kuin livenä eri paikkakunnilla.

Yksilöopetus:

Varaa aika joko videopuheluina toteutettavaan etäopetukseen, tai lähiopetukseen Lempäälään.

Tilauskurssit ja -luennot:

Kerää porukka ja tilaa Hoitava Hengitys, Unihengitys, tai Urheiluhengitys  -työpaja työpaikallesi, yrityksen tai yhdistyksen tapahtumaan. Pyydä tarjous! marketta@hoitoraide.fi

Ammatillista lisäosaamista:

Hengitysohjaus on tänä päivänä arvokas lisä ammatilliseen osaamiseen kaikille terveyden- ja hyvinvoinnin alalla toimiville. Voit tilata teidän työyhteisölle räätälöidyn koulutuksen tai osallistua eri paikkakuntien kesäyliopistoissa järjestettäviin HH-koulutuspäiviin. Laajemman osaamisen sekä oikeuden käyttää Hoitava Hengitys HB ®️ -ohjaaja -nimikettä sekä järjestää Hoitava Hengitys -kursseja saat osallistumalla Hoitava Hengitys -ohjaajakoulutukseen!

Tulevat kurssit – varaa paikkasi!