Tervetuloa Marketan Unididge -kursseille!
Ensimmäisiä Hoitava Hengitys -harjoittelusta saatuja hyötyjä ovat tukkoisuuden lievittyminen, syvän unen määrän lisääntyminen, suun kuivuuden helpottuminen, kuorsauksen hiljeneminen ja yöllisten vessareissujen väheneminen.
Tulokset ovat hengitystapojen korjaamisen, liikahengityksen korjaantumisen ja suun sekä nielun lihasten vahvistumisen ansiota.
Unididge-kursseilla kaikkia hengitysväylän lihaksia vahvistetaan kielijumpan lisäksi vieläkin tehokkaammalla ja mielenkiintoisemmalla tavalla, eli didgeridoon soitolla. Tämän ainutlaatuisen instrumentin soittoharjoittelu on tutkitusti tehokas tapa lievittää myös uniapneaa.
Unididge-kurssit koostuvat Hoitava Hengitys -luennoista ja harjoitteista sekä didgeridoon soittoharjoittelusta. Etäkurssilaisille harjoitusdidget lähetetään valmiina, mutta lähikurssilla osallistujat pääsevät itse valmistamaan omat soittimensa.
Luvassa on ainutlaatuinen hyvinvointikurssi, jota et löydä muualta!
Kursseja järjestetään myös tilauksesta, esimerkiksi tyhy-päivän ohjelmaan.
Huom! Kurssille osallistuminen ja didgeridoon soittaminen ei vaadi musikaalisuutta eikä nuotinlukutaitoa.
Tulevia Unididge-kursseja:
Hengitysharjoittelua hiukan haastavampi, mutta sitäkin hauskempi tapa korjata ja vahvistaa hengitystään on soittaa didgeridoota.
Hoitava Hengitys -menetelmän kehittäjä Marketta Mannisen erikoisalaa ovat Hoitavaa Hengitystä ja didgeridoon soittoa yhdistävät Unididge-kurssit.
Didgeridoo on Australian alkuperäiskansalta peräisin oleva tuhansia vuosia vanha instrumentti. Perinteisesti soitin tehdään termiittien ontoksi kovertamasta eukalyptuspuun rungosta tai oksasta, mutta niitä valmistetaan myös bambusta sekä moderneja versioita hiilikuidusta, lasikuidusta sekä muovista.
Soitin on pelkkä ontto putki, johon ääni muodostetaan huulia pörisyttämällä. Äänen erilaiset vivahteet saadaan kielen, suun ja nielun lihasten liikkeillä. Soittotekniikan erikoisuus piilee ns. kiertohengityksessä, jonka avulla yhtäjaksoinen ääni jatkuu myös sisäänhengityksen aikana. Tekniikan oppiminen vaatii hieman pitkäjänteisyyttä, mutta upeana palkintona on nielua auki pitävien lihasten vahvistumisen myötä unenaikaisen hengityksen helpottuminen.
Unididge-kursseille osallistuneiden palautteita
”Ehdottomasti suosittelen. Minulla on kaikki vaivat lieventyneet. Sain aamuväsymykseen apua tältä kurssilta. Aina kun teen harjoittelua, herään pirteämpänä aamuisin. Kuorsaaminen on ilmeisesti vähentynyt. Kukaan ei ole sitä minulle kertomassa, mutta en ole herännyt omaan kuorsaukseen enää. Huomaan kehossa muitakin pieniä muutoksia parempaan päin.”
***********
”Koin kurssin hyvin hyödylliseksi. Aloin nukkumaan suu teipattuna ja unen laatu parani huomattavasti. Tätä aion jatkaa. Myös kieli- ja nielujumppa jää käyttöön kuten myös didgeridooharjoittelu.”***********”Kurssi oli kiva kokonaisuus ja toimi hyvin etänäkin. Pienessä ryhmässä ihmiset uskalsivat hyvin jakaa kokemuksia ja ajatuksia, mikä oli antoisaa. Aina työpäivän jälkeen ei olisi jaksanut istua Zoomissa, mutta joka kerta aiheesta innostui ja tuli hyvälle mielelle. Didgeridoo on mielenkiintoinen soitin yhdistettynä hengitysharjoituksiin. Tärkeää työtä teet Marketta, kiitos sinulle!”
***********
”Tietoa tuli paljon odotettua enemmän, mikä oli todella mielenkiintoista ja erittäin hyödyllistä ja silmiä avaavaa (myös työni näkökulmasta hyvinvointialalla ja valmentajana). Kaikkinensa kurssi oli ihanan ammattitaitoinen, on todella antoisaa kuunnella ihmistä, joka tietää mistä puhuu! Hyvä kokonaisuus!”
***********
”Kurssi ylitti odotukseni.
Unen laatu parani, väsymys väheni, parasympaattinen hermosto rauhoittui ja tunnen itseni nyt useammin iloiseksi. Sisältö oli hienosti suunniteltu kokonaisuus sekä teoriaa että varsinaisia hengitysharjoituksia. Kesto oli oikein hyvä, siinä sai tarpeeksi aikaa sisäistää asioita. Ryhmän tuki innosti tekemään harjoituksia säännöllisesti.
Marketta on rauhallinen, positiivinen ja erittäin kannustava opettaja. Marketalla on kokemuksen myötä laaja osaaminen aiheesta ja hän osaa opastaa hienosti kutakin oppilasta kunkin lähtötason mukaisesti. Tässä ryhmässä kaikki saavat vahvan tuen.”
-Soile Jaakkola-
***********
”Hengitys on helpottunut, syventynyt ja rauhoittunut. Hengityksen ääni yön aikana on hiljaista ja kuorsaus on erittäin vähäistä, tai ei tiettävästi enää viime aikoina ole esiintynyt ollenkaan. Uni on syvempää, ahdistukseen heräämiset loppuneet ja yölliset vessassa käynnit vähentyneet, tai tällä hetkellä useampi yö takana, kun niitä ei ole ollut ollenkaan. Suu pysyy kosteana yön aikanakin, joten vettä ei tarvitse pitää enää sängyn vierellä.
Pulssi rauhallisempi, jännitys kehossa ja mielessä vähentynyt ja stressistä palautuminen nopeutunut. Kehon lihaskivut, pistokset ja jumit ovat vähentyneet, tai joissakin kohdin poistuneet kokonaan. Nenän ja nielun tukkoisuus on vähentynyt. Vatsan toiminta on normalisoitunut. Urheilun aikana tapahtuvan oikeanlaisen hengityksen myötä harjoittelu on helpompaa.
Kurssi oli hienosti toteutettu yhdistelmä teoriaa, keskustelua ja käytännön harjoittelua. Oppia ja opastamista sai tarvittaessa myös kurssipäivien ulkopuolella. Kurssin mukana tuleva breaTHIN-setti ja didgeridoo tekivät harjoitteista mukavia ja sopivan tehokkaita erityisesti niiden helppokäyttöisyyden ja säädettävyyden ansiosta.
Marketta, ohjasit meidät oppilaat hengityksen ja soittamisen oppeihin lempeästi ja asiantuntevasti ”kaikki on hyvin” asenteella. Mielenkiinto ja motivaatio säilyivät itselläni huipussaan koko kurssin ajan opettajan ja myös oppilaiden motivoidessa itseäni yhä parempiin saavutuksiin samalla muistaen Marketan opit lempeydestä ja armollisuudesta itseäni kohtaan. Kurssin kesto ja aikataulu oli itselleni sopiva. Tässä ajassa sain tarvittavan opastuksen harjoitteiden itsenäiseen jatkamiseen.”
-Tommi Kallio-
***********
”Ajattelin laittaa sinulle Marketta henkilökohtaisen palautteen eilisesta Unididge-kurssista. Istun ”työkseni” koulutuksissa ja kun hyvän koulutuksen ja kouluttajan tapaa, niin annan siitä erittäin mielelläni runsaat kiitokset.
Eilinen koulutus oli sisällöllisesti, rakenteellisesti ja toiminnallisesti ehjä ja toimiva kokonaisuus. Sinä kouluttajana olet eloisa ja energinen, jonka vuoksi sinua on helppo kuunnella. Tykkäsin puherytmistäsi, tilaan nähden juuri sopivan vahvasta äänestä, asiaa tuli paljon ja elävöitit kertomaasi sopivasti. Itsestäänselvä asia, mutta harva sitä tekee: et puhunut läppärille, vaan puhuit meille. Harjoitteet selitit selkeästi, niin, että sitä pystyi seuraamaan, vaikka lähtötietoja olisi ollut vielä vähemmän kuin itsellä.
Ennen kahvia ajattelin, että mitenhän loppuiltapäivä venytetään, mutta oli ihan loistava juttu kerrata asiat vielä kerran läpi, mitä tehtiin! Uskon, että ne jäivät todella monelle mieleen paremmin kuin vain kerran läpikäyden ja tehden. Mietin ihan tosissani, että löydänkö mitään negatiivista. Mutta en, en vain löydä. Sinunlaisia kouluttajia saisi olla paljon enemmän!
Eli siis erittäin suuri kiitos kurssista, jatka samaan malliin!”
-Katja Joensuusta-
Hengitysohjausta ilman didgeridoon soittoa:
Hoitava Hengitys -yksityisohjausta.