Kuorsaus ja unenaikaiset hengityskatkokset ovat ilmiselviä hengityksen ongelmia, mutta silti näiden hoitoon on tähän saakka ollut tarjolla kaikkea muuta kuin hengitysohjausta.
Unihengitys-verkkokurssi on kipeästi kaivattu ratkaisu uniongelmien lääkkeettömään sekä laitteettomaan itsehoitoon!
Klikattuasi painiketta, siirryt tekemään tilauksen verkkokurssille.fi verkkokurssialustalle.
Unihengityskurssi avaa uuden näkökulman unihäiriöiden ja hengityshäiriöiden väliseen yhteyteen sekä auttaa korjaamaan niin päivän kuin unenkin aikaisen hengityksen.
Jo pienillä hengitystavan muutoksilla saadaan merkittävää parannusta unenlaatuun.
”Unenlaatuni on parantunut huomattavasti. En enää heräile käymään vessassa, eikä suu tunnu kuivalta. Mikä parasta, herään aamulla pirteämpänä kuin pitkään aikaan.” Nainen, 56 v.
”Vaimo kertoo kuorsaukseni loppuneen. Kurkkuni ei ole aamuisin kipeä.” Mies, 68 v.
”On hämmästyttävää herätä, kun leuat ja niskat ovat täysin rennot. Ilmeisesti en enää pure hampaitani öisin. Mielenkiinnolla odotan, mitä hammaslääkärini sanoo.” Nainen 34 v.
”Olen saanut uniapnea-diagnoosin, vaikka en olekaan ulkoisesti riskiryhmään kuuluva. Sain myös uniapnealaitteen, mutta useiden maskikokeilujen jälkeenkään ei vaan löytynyt sopivaa, ja laite oli pakko jättää pois. Ainoa mikä tilannettani helpottaa, ovat hengitysharjoitukset sekä suun teippaaminen yöksi. Hengityskatkosten määrästä en osaa sanoa, mutta ainakin olen virkeämpi päivisin kuin aiemmin.” Nainen, 48 v.
”Lämmin kiitos mieheni ja itseni puolesta! Tämä oppi pelasti avioliittomme ja pystymme jälleen nukkumaan samassa huoneessa, kun mies ei enää kuorsaa.” Nainen 53 v.
”Suuri kiitos tästä kurssista! Enpä olisi uskonut miten pienellä konstilla voidaan elämänlaatua näin merkittävästi parantaa. Meidän perheessämme kuorsaus loppui kokonaan. Viemme vaimon kanssa ilolla tätä viestiä eteenpäin. Mies 71 v.
Unihäiriöiden taustalla hengityksen häiriöt
Suuri, suun kautta tapahtuva hengitys ärsyttää nielua sekä löystyttää nielun kudoksia. Suuri hengitys on liikahengitystä, joka aiheuttaa elimistöön hiilidioksidivajeen kautta hapenpuutteen. Hapenpuutteesta kärsivä keho ei rentoudu, eikä mieli rauhoitu ja uni on ohutta sekä levotonta. Kehon jännittyneisyys ilmenee hampaiden narskutteluna, lihaskramppeina sekä tihentyneenä virtsaamisen tarpeena. Hiilidioksidivaje tekee lisäksi hengityksestä katkonaista.
Unihengityskurssi tarjoaa toimivat keinot hengityksen normalisoimiseen ja unenlaadun parantamiseen.
Liian suuren hengityksen pienentäminen ja hengityskaasujen tasapainottaminen, sekä liian ahtaan nielun avartaminen auttaa hengitystä soljumaan äänettömästi sekä katkeilematta – myös nukkuessa. Kuorsaus hiljenee, hengityskatkot vähenee, hampaiden narskuttelu sekä toistuvat heräilyt vähenee. Uni on syvempää, palauttavampaa ja virkistävämpää.
Unikurssi sisältää hengityksen ongelmien syitä selventäviä teorialuentoja ja opetusvideoita, joissa ohjataan hengityksen häiriöitä korjaavia hengitysharjoituksia. Tärkeänä lisänä opit nielua avartavaa sekä kieltä kiinteyttävää kielijumppaa, joka tutkitusti vähentää ylähengitysteiden ahtautumista.