fbpx

Hoitava Hengitys -työpaja 16.10.2022

Hengitysterveyden ylläpitäminen on tänä päivänä tärkeämpää kuin koskaan.

Huolet ja stressi saavat hengityksen kiihtymään liikahengitykseksi, jolloin ei pelkästään hengityselimistön, vaan koko elimistön terveys on vaakalaudalla. Professori Buteyko loi käsitteen piilevästä liikahengityksestä (ylihengitys/hyperventilaatio), joka myös piilevänä aiheuttaa happivajeen, aineenvaihdunnan häiriöitä sekä immuunipuolustuksen heikentymisen.

Liikahengityksestä kertovia merkkejä ovat mm. toistuva haukottelu ja huokailu, huimaus, sydämen muljahtelut, hengästyminen, kylmät kädet ja jalat, nenän tukkoisuus, toistuvat hengitystietulehdukset, astman oireet, sekä unihäiriöt, kuten kuorsaus ja uniapnea.

Oireita voidaan hoitaa monin eri tavoin, mutta itse juurisyy, eli häiriintynyt hengitys jää usein huomiotta. Tällöin hoidot ovat pelkkiä oireita sammuttavia laastareita ja epätasapainoisena jatkuva hengitys tuottaa yhä uusia oireita – joita hoidetaan jälleen uusilla laastareilla. Tämän terveyttä rapauttavan kehityksen voi kääntää puuttumalla itse hengitykseen ja johdattamalla sitä takaisin oikeille raiteilleen.

Tämä tapahtuu turvallisesti ja lempeästi Buteyko-menetelmään pohjautuvan Hoitava Hengitys HB ®️ -menetelmän harjoitteilla.

Hoitava Hengitys tarjoaa lääkkeetöntä ja luonnonmukaista lievitystä liikahengityksen oireisiin.

Tervetuloa Hoitava Hengitys -työpajaan!

Hoitava Hengitys -työpaja sisältää ajatuksia herättävän luennon, joka avaa hengityksen fysiologiaa täysin uudella tavalla. Tieto auttaa pohtimaan oman hengityksen tilaa ja mahdollisten oireiden syntyjuuria, sekä tekemään tarvittavat korjaukset omiin arkihengityksen tapoihin.

Luennon lisäksi työpajassa ohjataan hengityslihaksia vahvistavat, hengitystekniikkaa parantavat sekä hengityskaasuja tasapainottavat hengitysharjoitukset. Tilaa hengitykselle tehdään nielua avartavalla kielijumpalla.

Aika

16.10.2022 klo 14.00. Tapahtuman kesto n. kolme tuntia.

Paikka

Hyvinvointistudio Suuntima, Kuljun Asematie 20, Lempäälä (Kulju).

Lähin bussipysäkki Kuljun asematie (600 m).

Osallistumismaksu

Osallistumismaksuun 75 e (sis. alv. 24 %) sisältyy:

🔹 Luentomateriaalit.

🔹 Hengityksen harjoittamisen apuvälineet sekä kuvalliset harjoitusohjeet sisältävä

breaTHIN-setti sekä ohjevideot sisältävä Videokansio jatkoharjoittelun tueksi (arvo 43 e).

🔹Kahvi- ja teetarjoilu.

Ilmoittaudu maksamalla osallistumismaksu verkkokaupassa.

Jaa blogi!
2022-09-12T08:37:03+03:00

About the Author:

Kirjoittaja on Marketta Manninen. Hän on Hoitava Hengitys HB® -menetelmän kehittäjä ja kouluttaja sekä Buteyko-ohjaaja.
Follow by Email
LinkedIn
LinkedIn
Share