Hengitysongelmat lisääntyvät kovaa vauhtia, mutta samalla hoitoon, tai edes tutkimukseen pääsy voi viivästyä. Siksi yhä useampi alkaa etsiä hoitomuotoja myös virallisen terveydenhuollon ulkopuolelta. Hoitava Hengitys -ohjaajana voit tarjota asiakkaillesi heidän kipeästi kaipaamaansa helpotusta.
On arvioitu, että lievää uniapneaa sairastaa jo noin 1,5 miljoonaa suomalaista ja määrä lisääntyy jatkuvasti. Toinen kasvava hengitysohjauksen tarpeessa oleva joukko on long covid-potilaat, joilla hengitysongelmat ovat merkittävä osa oireiden kirjoa. Molemmat ryhmät voivat hyötyä merkittävästi asiantuntevasta hengitysohjauksesta.
Terveydenhuollon kriisi ja yhteiskunnan pitkään jatkuneet stressin- ja huolenaiheet synnyttävät runsaasti myös muita hengitysongelmia, kuten tukkoisuutta, poskiontelovaivoja ja astmaa, sekä selittämätöntä hengenahdistusta ilman diagnosoitavaa syytä. Hoidoksi tarjotaan lääkkeitä ja jopa leikkauksia, mutta ongelmien juurisyy jää huomiotta. Tämä juurisyy voi olla stressin kiihdyttämä hengitys, eli professori Buteykon määrittelemä krooninen, vaikkakin piilevä hyperventilaatio. Kyse on hengityshäiriöstä, jonka korjaaminen vaatii uudenlaista näkökulmaa koko hengityksen fysiologiaan ja biokemiaan sekä asiantuntevaa ohjausta.
Hoitava Hengitys -ohjaajakoulutuksesta saat tämän osaamisen ja olet ajan hermolla vastaamassa kasvavaan hengitysohjauksen tarpeeseen.
Ohjaajakoulutuksen käyneenä saat oikeuden käyttää rekisteröityä Hoitava Hengitys HB ® -ohjaaja -nimikettä sekä järjestää Hoitava Hengitys HB ® -kursseja. Voit siis kasvattaa nykyistä hyvinvoinnin alan toimintaasi, tai saada Hoitava Hengitys -ohjauksesta itsellesi kokonaan uuden toimialan.
Huom! Hengitysohjauksesta eivät hyödy pelkästään jo hengityksen ongelmista kärsivät, vaan myös he, jotka haluavat ennaltaehkäistä em. oireita. Elimistön hapensaannin paraneminen kohentaa elämänlaatua sen kaikilla osa-alueilla.
Hengityshäiriöt ovat yhä yleisempiä ja työkaluja niiden korjaamiseksi kaivataan.
Meitä hengitysohjaajia siis tarvitaan!
Haluaisitko Sinä olla yksi meistä?
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostiin marketta@hoitoraide.fi